Kasveilla sisustat kauniin kodin

Kasveilla sisustat kauniin kodin

Kotiin saa ihanan tunnelman ja puhtaamman ilman helposti – hyödyntämällä sisustuksessa kasveja. Kasvit tuovat asuntoon kodikkuutta ja raikkautta, kauniit ruukut puolestaan toimivat jo itsessään sisustuselementteinä. Markkinoilla on runsaasti myös helppohoitoisia vaihtoehtoja, mikäli viherpeukalo sattuu olemaan keskellä kämmentä. Suuremmilla kasveilla saat luotua trooppista rehevyyttä, pienemmät kasvit taas sopivat ikkunalaudoille ja osaksi useamman kasvin sommitelmaa.

Kokeile erilaisia yhdistelmiä

Yleisin paikka kasveille on ikkunalauta, joka toki toimiikin tähän tarkoitukseen yleensä hyvin. Kauniimman ja raikkaamman kokonaisuuden saat, kun yhdistelet eri kokoisia ja korkuisia kasveja. Tämä estää myös eri kasvien lehtiä muodostamasta keskenään häiritsevää rihmastoa.

Sisustuskasvien kohdalla suositaan nyt yksinkertaisuutta, aitoutta ja luonnollisuutta. Esimerkiksi kasvien juuret ja multa saavat näkyä ja sisustuksessa käytetään yhä enemmän lasipurkkeihin istutettuja kasveja.

Mehikasvit ovat hauskoja ja helppoja asukkaita

Mehikasvit ovat nyt trenditietoisen sisustajan valinta. Pullealehtiset kasvit sopivat oikeastaan kotiin kuin kotiin, sillä mehikasvit ovat paitsi hauskannäköisiä, myös helppohoitoisia. Niille riittää kohtalainen kastelu ja kasvit viihtyvät mainiosti valoisassa paikassa. Talviaikaan mehikasveja ei tarvitse kastella juuri ollenkaan ja muutenkin kasteluväli on noin kaksi viikkoa. Kastellessa vettä voi kuitenkin antaa kunnolla, sillä kasvin täytyy saada imeä itsensä täyteen vettä juuria myöten. Seuraavana päivänä multa ei saisi enää kuitenkaan näyttää päälle päin märältä. Mehikasvit viihtyvät parhaiten saviruukuissa. Istutuksessa kannattaa välttää liian ravinnepitoista multaa, kaktusmulta sopii hyvin näille kasveille.

Peikonlehti toimii katseenvangitsijana

Monista julkisista tiloista tuttu peikonlehti tai jättipeikonlehti sopii avariin tiloihin toimittamaan katseenvangitsijan tehtävää. Tämä näyttävä kasvi tarvitsee ympärilleen tilaa ja kasvaa vaikuttaviin mittoihin. Peikonlehti kaipaa säännöllistä kastelua, eikä sitä saisi päästää kokonaan kuivumaan. Liiallinen kastelu saa kuitenkin kasvin juuret mädäntymään, joten käytä kastellessa malttia älä hukuta kasvia kerralla liian suureen vesimäärään. Lisäksi kasvi nauttii, jos sen lehtiä suihkutetaan toisinaan vesipullolla. Peikonlehteä ei kannata asettaa suoraan auringonpaisteeseen, mutta toisaalta se ei viihdy myöskään täysin varjossa. Paras paikka kasville onkin hajavalo. Jos peikonlehden ulkonäkö miellyttää mutta koko mietityttää, kannattaa vilkaista sen pienempää sukulaista menninkäisenlehteä. Myös tämän kasvin lehdet reikiintyvät samalla tavoin ja se kasvattaa useita köynnöksiä, mutta on kooltaan kuitenkin pienempi.

Kokeile kaktuksia

Kaktukset ovat viime aikoina nostaneet imagoaan trendikkäiden kotien asukkeina. Tämä on tietenkin iloinen uutinen erityisesti aloittelevalle kotipuutarhurille, sillä helppohoitoisempaa kasvia saa hakea. Kaktukset nauttivat elämästään myös kaikista aurinkoisimmilla ikkunalaudoilla ja ainoa asia jolla ne saa kärsimään on liiallinen kastelu. Kaktusten joukossa on varsin näyttäviä lajikkeita, joten tähän maailmaan kannattaa tutustua jos se on jäänyt aiemmin huomaamatta.

Palmuilla helposti vihreää tunnelmaa

Palmut ovat pitkäaikaisia suosikkeja sisustuskasvirintamalla, eivätkä suotta. Niiden avulla saa sekä vihreyttä että muotoja huoneeseen. Palmulajeista helppohoitoisimpia ovat pensaspalmu, kultapalmu, pikkutaateli ja kentiapalmu. Harmi kyllä palmut on usein ostettaessa istutettu huonolaatuiseen multaan, joka ei toimi kovin hyvin veden pidättämisessä. Palmut kannattaa siis istuttaa melko pian uuteen hiekkapitoiseen multaan tai kestomultaan. Tämän jälkeen riittää, kun palmuille vaihtaa mulla 3-5 vuoden välein. Palmut vaativat säännöllistä kastelua, sillä multa ei saisi koskaan kuivahtaa aivan kokonaan. Liian kuiva multa saa palmujen lehdet ruskistumaan.

Anna kasveille sopivasti valoa

Muista myös sisustuskasvien kohdalla miettiä kasveille oikea kasvupaikka, jotta ilo ei jäi lyhyeksi. Vaikka hoitaisit kasveja kuinka huolellisesti tahansa, pilaavat vääränlaiset kasvuolosuhteet ne helposti. Täysin valottomissa huoneissa kuten eteisessä tai kylpyhuoneessa kasvit viihtyvät korkeintaan joitakin viikkoja. Näihin tiloihin kannattaa siis valita vain sellaisia kasveja, joiden ei ole tarkoituskaan olla kovin pitkäikäisiä.

Jaa:

You might also like …